Elipä kerran ihanaisimmista ihanaisin prinsessa. Siitä on jo niin kauan aikaa, ettei sitä tarinaa kukaan muistaisikaan, ellei prinsessalle olisi tapahtunut jotakin hyvin erikoista ja pelottavaa.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Prinsessan vanhemmat, kuningas ja kuningatar, olivat järjestäneet linnassa kevätillan tanssiaiset, joihin oli kutsuttu väkeä ympäri maan. Taivaanranta hehkui vaaleanpunaisena ja ihmisiä tuli virtanaan tanssiaisiin.

 

Prinsessa oli tavattoman kaunis, hyväluonteinen ja nokkela, ja hän oli juuri edellisenä talvena täyttänyt seitsemäntoista vuotta. Ei siis ihme, että kaikki valtakunnan naimaikäiset miehet tavoittelivat hänen suosiotaan.

 

Vieraiden joukossa oli kuitenkin myös vanha noita-akka, joka ei pitänyt ollenkaan siitä, että valtakuntaan oli syntynyt prinsessa, joka olisi voinut kauneudellaan hallita kaikkia miehiä. Ei prinsessa tietenkään näin halunnut tehdä, mutta paha noita Rubida ajatteli prinsessan mahtia ja tuli päivä päivältä vakuuttuneemmaksi, että prinsessa olisi tuhottava. Paha Rubida oli muuttanut itsensä nuoreksi komeaksi mieheksi ja soluttautunut tanssivieraiden joukkoon, sillä tänä iltana hän tekisi lopun prinsessasta.

 

Nuoret miehet jonottivat prinsessan luokse saadakseen häneltä edes pienen hetken, kauniin sanan, kainon hymyn tai kenties jopa tanssin. Illan puolivälissä nuorukaisten joukkoon soluttautuneen pahan Rubidankin vuoro tuli puhutella prinsessaa. Juuri samalla hetkellä alkoi tanssi linnan suuressa salissa ja ihmiset tekivät tilaa kuningasparille, joka perinteisesti aloitti tanssin.

 

Rubida kysyi mitä kohteliaimmin prinsessalta tulisiko tämä hänen kanssaan tanssimaan. Prinsessa kiitti Rubidan kutsua, mutta pahoitteli samalla, ettei hän osannut tanssia juuri tätä musiikkia, joka varta vasten oli sävelletty kuningasparin aloitustanssiksi. Rubida otti viittansa sisältä hopeisena kimaltelevat tanssikengät ja pyysi prinsessaa sovittamaan niitä. Rubida kuiskasi, että kengät olivat taiotut siten, että niiden avulla saattoi tanssia mitä tahansa tanssia paremmin kuin kukaan muu.

 

Prinsessa epäröi hetken, mutta jollakin tavoin luotti tuohon pitkään komeaan nuorukaiseen, joka pyysi häntä tanssimaan. Prinsessa laittoi kengät jalkaan ja siirtyi Rubidan kanssa tanssisalin keskelle kuningasparin viereen. Kengät lähtivät kuljettamaan prinsessaa ja hänestä tuntui, että hän tanssi ilmassa ja jalat liikkuivat kuin itsestään. Ihmiset tuijottivat lumoutuneina prinsessaa ja tuntematonta nuorukaista, jotka tanssivat kauniimmin kuin kukaan oli koskaan tuossa linnassa tanssinut. Jopa kuningaspari pysähtyi ja jäi katsomaan hämmästyneinä tyttärensä upeaa tanssia.

 

Juuri ennen kuin tanssi loppui, puhalsi ulkona voimakas tuuli ja kevään vaaleanpunainen hehku taivaanrannassa muuttui synkänmustaksi myrskypilveksi. Ikkuna lensi auki ja tuuli tarttui nuoreen pariin ja kohotti heidät ilmaan. Koko kuninkaanlinna hiljeni ja kaikki tuijottivat kauhuissaan, kun salskea nuorukainen muuttui vanhaksi Rubida noidaksi, joka piteli käsivarsillaan kaunista prinsessaa. Rubida päästi prinsessasta irti ja tämä putosi maahan vaipuen tajuttomana keskelle tanssisalin lattiaa. Linnan käytävät täytti ilkeä nauru, Rubidan nauru, kun hän lensi tuulen mukana ulos linnan ikkunasta.

 

Kuningas kiirehti maahan vaipuneen tyttärensä luokse. Prinsessa ei hengittänyt, eikä hänen sydämensä lyönyt. Linnaan kokoontunut juhlaväki käsitti kauhistuttavimman asian tapahtuneen, prinsessa oli kuollut. Monet puhkesivat kyyneliin ja hätäännys valtasi kaikki vieraat.

 

Silloin tanssisalin nurkasta prinsessan luo kiirehti nainen. Hän oli pukeutunut vaatimattomasti, eikä kukaan ollut erityisemmin kiinnittänyt häneen illan aikana huomiota. Nyt hänen päänsä yllä loisti kirkas valo ja kaikki käsittivät hänen olevan haltija.

 

”En voi kumota taikaa, mutta voin muuttaa sen. Prinsessa muuttukoon tajuttomaksi!” haltija kuulutti heilauttaen käsiään prinsessan yläpuolella. Näytti kuin prinsessan päälle olisi pudonnut pientä kimaltelevaa sadetta. Haltijan kadottua yhtä nopeasti kuin oli ilmestynytkin kuningas painoi päänsä tyttärensä rintaa vasten. ”Luojalle kiitos. Hän hengittää!” kuningas huokasi.

 

Mutta vaikka valtakunnasta kutsuttiin kaikki parhaimmatkin lääkärit paikalle, ei kukaan saanut prinsessaa hereille. Vaikutti siltä, että prinsessa nukkuisi tajuttomana elämänsä loppuun saakka. Kummallista oli myös, ettei kukaan saanut tanssikenkiä riisutuksi prinsessan jaloista. Vaikka valtakunnan taitavimmat lääkärit, suutarit, hovineidot, vartijat ja jopa linnanpihan puutarhurikin yrittivät, eivät kengät irronneet.

 

Kului aikaa kymmenen vuotta ja murheellinen kuningaspari lähti matkalle kultaisissa vaunuissaan tapaamaan valtakunnan alamaisia, joita he eivät pitkään aikaan olleet surunsa vuoksi nähneet. Tyttärensä, tajuttoman prinsessan, he ottivat mukaan matkalle. Prinsessa matkusti vaunuissa nukkuvana, hopeiset kengät jalassaan ja yhä yhtä kauniina kuin sinä samana iltana, kun hän oli vaipunut tajuttomuuteen.

 

Kävi niin, että kuningasparin vaunuista rikkoutui rengas heti ensimmäisen päivän jälkeen. Kuningas ja kuningatar lähtivät vartiomiesten kanssa hakemaan läheisestä kylästä renkaan korjaajaa ja vaunujen kuljettaja jäi yksin nukkuvan prinsessan kanssa.

 

Kuljettaja oli kuitenkin laiskansorttinen ja hieman väkijuomiin taipuvainen luonteeltaan. Niinpä hetken aikaa yksin nuokuttuaan ajaja lähti hänkin etsimään väkijuomia ja jätti prinsessan yksin vaunuihin nukkumaan. Ei tuo prinsessa ollut jo kohta kymmeneen vuoteen herännyt tajuttomuudestaan, niin ei kai tuo parin seuraavankaan tunnin aikana heräisi, mies ajatteli.

 

Kun ajaja oli lähtenyt ja jättänyt prinsessan yksin vaunuihin nukkumaan, ratsasti paikalle nuorukainen valkoisella hevosella. Hänen yllään kiilteli purppurainen viitta, hatussa keikkui valkoinen sulka ja miekka roikkui tupessa hänen vyötäisillään. Hän hämmästyi nähdessään metsätiellä kuninkaalliset vaunut ilman vartioita ja ajajaa. Vielä enemmän nuorukainen hämmästyi katsoessaan vaunuihin. Sievimmistä sievin ja ihanimmista ihanin prinsessa siellä nukkui sulountaan kenenkään häiritsemättä.

 

Nuorukainen laskeutui hevosensa selästä, loikkasi reippaalla hypyllä sisälle vaunuihin ja alkoi herätellä prinsessaa. Hän otti hatustaan sulan, ja siveli sillä prinsessan ihanaisen punaisia huulia sekä kutitti hänen nenänalustaan. Hetken päästä prinsessa aivasti, mutta jatkoi yhä untansa reagoimatta sen kummemmin nuorukaisen herättely-yrityksiin.

 

Nuorukainen nousi vaunuista ja mietti epätoivoissaan mitä tehdä. Ketään ei näkynyt mailla halmeilla, eikä nuorukainen noin ihanaa prinsessaan yksinkään hennonut jättää nukkumaan, joten hän valjasti hevosensa vaunuihin ja lähti kohti muutaman tunnin matkan päässä sijaitsevaa majataloa. Vaunuilla pystyi jotenkuten hitaasti kitkuttaen ajamaan, kun pyörän sitoi kiinni nahkaremmeillä.

 

Majatalolle saavuttuaan nuorukainen otti itselleen suurimman huoneen ja käski majatalon isännän pitää huolta hevosista ja vaunuista. Itse hän kuljetti nukkuvan prinsessan käsivarsillaan majatalon yläkerrassa sijaitsevaan huoneeseen, jossa nosti prinsessan sängylle.

 

Samaan aikaan kuningas ja kuningatar saapuivat metsätielle, jonne vaunut ja prinsessa oli jätetty ajajan kanssa odottamaan. Suuri hätä valtasi heidät, eikä se helpottanut lainkaan, kun vaunujen ajaja toikkaroi paikalle kekkulissa kuin peikko väkijuomia nautittuaan. Paikalle saapunut renkaankorjaaja kuitenkin tiesi, että pienen matkan päässä sijaitsi majatalo, josta kannattaisi kysyä, olivatko kuninkaalliset vaunut kulkeneet ohi. Kuningas lähti vartiomiehineen matkaan ja he ratsastivat hevosillaan kohti majataloa niin kovaa kuin kavioilla pääsi.

 

Samaan aikaan majatalossa nuorukainen oli pakahtua prinsessan kauneudesta. Samalla hänen sydäntään puristi tuska, koska hän ei voinut käsittää, miksi prinsessa ei herännyt. Nuorukainen huomasi soljen rikkoutuneen prinsessan kengistä, jotka hohtivat hopeisina hänen jaloissaan, aivan kuten tanssiaisissa kymmenen vuotta sitten. Hän riisui kengän prinsessan jalasta ja riisui toisestakin ja silloin tapahtui ihme. Prinsessa haukotteli, käänsi kylkeään ja alkoi maiskuttaa suullaan, aivan kuin olisi ollut heräämässä.

 

Kengät olivat noidutut siten, ettei kukaan ollut saanut riisuttua niitä prinsessan jaloista kohtalokkaan tanssi-illan jälkeen. Taika ei kuitenkaan purrut, jos joku, joka voisi ottaa prinsessan puolisokseen, rakastuisi häneen. Kukapa olisi tajuttomaan prinsessaan oikeasti rakastunut, kun koko valtakunta tiesi hänen onnettomasta kohtalostaan.

 

Sillä hetkellä prinsessa kuitenkin heräsi. Samaan aikaan paha noita Rubida tunsi kuinka hänen langettamansa taika murtui prinsessan ympäriltä. Rubida oli luullut prinsessan kuolleen jo vuosia sitten, eikä voinut käsittää, kuinka tuo sietämättömän kaunis ihmislapsi saattoi olla yhä elossa. Rubida lähti tuulen lailla kohti majataloa.

 

Prinsessa avasi silmänsä ja katsoi nuorukaisen lempeisiin, pähkinänruskeisiin silmiin ihmeissään. Prinsessa kysyi, miksi hän oli täällä ja mitä tansseissa oli tapahtunut. Nuorukainen ei tiennyt mitään prinsessan kohtalosta tai tansseista ja oli yhtä ymmällään kuin prinsessakin. Nuorukainen näet oli kaukaisen valtakunnan prinssi, eikä ollut koskaan kuullutkaan lumotusta prinsessasta. Hämmästynyt oli prinsessakin kun kuuli, että hänet oli löydetty tienposkesta kuninkaallisista vaunuista nukkumasta. Prinssi ei kuitenkaan kauan aikaillut, vaan pyysi lumottua prinsessaa tulemaan puolisokseen. Mutta ennenkuin prinsessa ehti vastata, lennähti majatalon ikkuna auki ja sisään puhalsi myrskytuuli.

 

Vanha noita-akka Rubida lennähti ikkunalaudalle. Kynttilä sammui majatalon huoneesta ja pimeässä kiiluivat vain noita Rubidan kirkkaina hehkuvat silmät. ”Vai on valtakunnan prinsessa elossa. Asialle täytyy tehdä jotain”, hän kirkui. Prinssi vetäisi pimeässä huoneessa miekkansa esille valmistautuen puolustamaan prinsessaa oman henkensä uhallakin.

 

Prinssillä ei kuitenkaan ollut mitään mahdollisuuksia pahaa noitaa vastaan. Yhdellä huitaisulla Rubida paiskasi prinssinuorukaisen seinään, pois tieltään ja kohotti kätensä kuoliniskuun ihanaista prinsessaa kohti. Rubida astui sängyn viereen ja sanoi raakkuvalla äänellään: ”Lumottu prinsessa, nyt sinä kuolet.”

 

Samalla hetkellä majatalon yläkerran suurimman huoneen ovi lennähti auki ja kuningas seisoi miehineen ovella. Sekunnin murto-osa tämän jälkeen ovi kolahti pahaa noita Rubidaa päähän ja hän vaipui lattialle kuin mikäkin mytty. Prinssinuorukainen ei aikaillut, vaan sivalsi miekallaan noidan rokonarpisen kaulan poikki. Siihen sen pahan Rubidan loru loppui.

 

Kaikkien selvittelyjen ja kertomusten jälkeen prinssinuorukainen pyysi uudelleen prinsessan kättä.  Tämä suostui muitta mutkitta ja pian vietettiin valtakunnan mahtavimmat häät, joihin saapui arvokkaita vieraita myös muista kaukaisista valtakunnista. Näin prinssi ja prinsessa saivat toisensa ja elivät onnellisen elämänsä loppuun saakka, omaa valtakuntaansa taidolla halliten.